Kysymyksiä ja vastauksia
VASTUUVAPAUSLAUSEKE: Tämä Euroopan komission yksiköiden laatima kysymys- ja vastausosio ei sido komissiota. Ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuimella on lopullinen toimivalta tulkita unionin lainsäädäntöä.
Liikkuvuuspaketti 1 on tullut voimaan. Siihen kuuluvat sosiaalilainsäädännön säännökset, jotka koskevat kuljettajien ajoaikoja ja lepoa, ovat olleet voimassa 20. elokuuta 2020 lähtien. Säännösten soveltamisen ja täytäntöönpanon helpottamiseksi komissio on laatinut sarjan kysymyksiä ja vastauksia ohjenuoraksi kuljettajille, maantieliikenteen harjoittajille ja valvontaviranomaisille. Tarkoituksena on varmistaa, että sääntöjä sovelletaan ja niiden noudattamista valvotaan yhdenmukaisesti kaikkialla EU:ssa. Kysymyksissä ja vastauksissa otetaan huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 4. lokakuuta 2024 asioissa C-541/20–C-555/20 antama tuomio.
Lainsäädäntö
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/1054, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2020, asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse vuorokautista ja viikoittaista enimmäisajoaikaa, vähimmäistaukoja sekä vuorokautisia ja viikoittaisia lepoaikoja koskevista vähimmäisvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 165/2014 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse ajopiirtureilla tapahtuvasta paikannuksesta
8 artiklan 8 a kohta – Miten kuljettajan ”kotiin” palaamista koskeva velvoite tulee ymmärtää ja miten sitä on sovellettava? Mitkä ovat työnantajan ja kuljettajan velvollisuudet ja oikeudet?
Säännöksen tavoitteena on parantaa maantieliikenteen kuljettajien työoloja välttämällä sitä, että he viettävät liian pitkiä aikoja tien päällä.
Kuljetusyrityksen velvollisuutena on järjestää kuljettajien työ niin, että he voivat palata ”kotiin” kunkin kolmen tai neljän peräkkäisen viikon jaksolla (riippuen siitä, oliko kuljettajalla tätä ennen kaksi peräkkäistä lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa).
Asetuksen 8 artiklan 8 a kohdassa viitataan kahteen mahdolliseen paikkaan, joihin kuljettajan on voitava palata aloittaakseen tai pitääkseen säännöllisen tai korvaavan viikoittaisen lepoaikansa (korvaava lepoaika on lyhennetystä viikoittaisesta lepoajasta korvauksena pidettävä lepoaika, joka on liitettävä toiseen vähintään yhdeksän tunnin pituiseen lepoaikaan). Kyseisen kohdan mukaan kuljettajalla on oltava mahdollisuus palata joko kuljettajan säännöllisenä asemapaikkana olevaan työnantajan toimipisteeseen työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa tai kuljettajan asuinpaikkaan silloin, kun asuinpaikka on eri kuin työnantajan sijoittautumispaikka.
Kuten asetuksen johdanto-osan 14 kappaleessa todetaan, ”kuljettajat voivat vapaasti valita missä he viettävät lepoaikansa”. Työnantajaa ei kuitenkaan ole kielletty velvoittamasta palveluksessaan olevia kuljettajia palaamaan ensin kuljettajan säännöllisenä asemapaikkana olevaan työnantajan toimipisteeseen työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa, jos tämä velvollisuus on asetettu työaikana, sillä tällainen työaikaa koskeva velvollisuus kuuluu kyseisen yrityksen ja sen kuljettajien väliseen työsuhteeseen sovellettavan lainsäädännön soveltamisalaan.
Tällainen velvollisuus palata ensin työnantajan toimipisteeseen ei millään tavoin poista asianomaisilta kuljettajilta oikeutta valita paikka, jossa he haluavat pitää säännölliset tai korvaavat viikoittaiset lepoaikansa (ks. tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 165–188 kohta).
Tämän suhteen asetuksessa ei määritetä mitään tiettyä paikkaa, jossa kuljettajan on pidettävä säännöllinen tai korvaava viikoittainen lepoaikansa, eikä tämän osalta ole mahdollista rikkoa EU:n lainsäädäntöä.
Vaikka kuljetusyrityksillä on velvollisuus järjestää omalla kustannuksellaan kuljettajan paluu jompaankumpaan asetuksen 8 artiklan 8 a kohdassa tarkoitetuista paikoista, tästä velvoitteesta voidaan yksittäistapauksissa luopua, jos tietty kuljettaja ilmoittaa yritykselle, ettei hän halua palata jompaankumpaan näistä paikoista (ks. tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 178 kohta). Kuljettaja voi ilmoittaa tästä yritykselle millä tahansa asianmukaisella tavalla (esim. sähköpostitse). Tämä ei rajoita työnantajan mahdollisuutta velvoittaa palveluksessaan olevia kuljettajia palaamaan ensin kuljettajan säännöllisenä asemapaikkana olevaan työnantajan toimipisteeseen työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa, jos tämä velvollisuus on asetettu työaikana.
Yhteenvetona voidaan todeta, että työnantajan on järjestettävä palveluksessaan olevien kuljettajien työ niin, että he voivat palata joko kuljettajan asuinpaikkaan tai kuljettajan säännöllisenä asemapaikkana olevaan työnantajan toimipisteeseen työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa. Työ on työnantajan toimesta järjestettävä automaattisesti niin, että tämä on mahdollista, ilman että kuljettajan tarvitsee pyytää sitä erikseen. Työnantaja voi kuitenkin määrätä kuljettajat palaamaan ensin työnantajan toimipisteeseen, jos tämä velvollisuus on asetettu työaikana. Se, missä kuljettaja viime kädessä viettää vapaa-aikansa, on hänen asiansa, eikä hänen tai työnantajan tarvitse säilyttää näyttöä tämän osoittamiseksi.
Esimerkki: Slovakiassa asuva puolalainen kuljettaja työskentelee Puolaan sijoittautuneelle yritykselle ja suorittaa kuljetuksia Ranskan ja Espanjan välillä. Työnantajan on järjestettävä kuljettajan työ niin, että kuljettaja voi palata työaikana joko asuinpaikkaansa (Slovakia) tai yrityksen toimipisteeseen (Puola), jos tämä on se toimipiste, joka on kuljettajan säännöllinen asemapaikka työnantajan sijoittautumisjäsenvaltiossa. Tämä kuljetusyrityksen velvollisuus ei kuitenkaan vaikuta kuljettajan vapauteen valita paikka, jossa hän haluaa pitää säännöllisen tai korvaavan viikoittaisen lepoaikansa tai jossa hän haluaa aloittaa tällaisen lepoajan, paitsi jos työnantaja (eli kuljetusyritys) viimeksi mainitun osalta velvoittaa kuljettajan palaamaan ensin toimipisteeseen kyseisen työntekijän työajan puitteissa.
8 artiklan 8 a kohta – Miten kuljetusyrityksen tulee osoittaa, että se on järjestänyt kuljettajan työn niin, että kuljettajalla on mahdollisuus palata joko asuinpaikkaansa tai yrityksen toimipisteeseen?
Kuljetusyrityksen on käytettävä ajopiirturirekistereitä, kuljettajien työvuorolistoja tai muita asiakirjoja osoittaakseen, että se on täyttänyt kuljettajien paluuta koskevan velvoitteensa (asetuksen (EU) N:o 2020/1054 johdanto-osan 14 kappale). Muita asiakirjoja, joilla työnantaja voi osoittaa järjestäneensä kuljettajalle tosiasiallisen mahdollisuuden palata joko tämän asuinpaikkaan tai yrityksen toimipisteeseen, voivat olla esimerkiksi liput tai muut todisteet muista matkustusjärjestelyistä (esim. todiste siitä, että kuljettaja matkusti takaisin ”kotiin” työnantajan tarjoamalla pienoisbussikyydillä).
Kuten Euroopan unionin tuomioistuin on todennut (tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 189–198 kohta), unionin lainsäätäjä on tarkoittanut antaa kuljetusyrityksille tiettyä liikkumavaraa antamalle niille mahdollisuuden osoittaa käyttämällä mitä tahansa tässä tarkoituksessa merkityksellistä asiakirja-aineistoa sekä se, että velvollisuus on täytetty, että se, miten tämä velvollisuus on yksittäistapauksessa mahdollisesti sovitettu yhteen sen kanssa, että kuljettaja on ilmaissut päättäneensä pitää säännöllisen tai korvaavan viikoittaisen lepoaikansa muualla kuin asuinpaikassaan.
Lisäksi on huomattava ajopiirturirekistereistä, jotka voivat asetuksen 2020/1054 johdanto-osan 14 perustelukappaleen mukaan olla merkityksellisiä todisteita, että asetuksessa N:o 165/2014, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksen 2020/1054 2 artiklalla, on itsessään joukko erityisiä säännöksiä, joilla on tarkoitus varmistaa asetuksen N:o 561/2006 säännösten noudattamisen valvonta (esim. kuljettajien työvuorolistat).
Siltä osin kuin se osoittautuu tarpeelliseksi asetuksen täytäntöönpanemiseksi (esim. täsmentämällä tarkemmin tiettyjä käytännön järjestelyjä, joiden mukaisesti kuljetusyritykset täyttävät asetuksen (EY) N:o 561/2006 8 artiklan 8 a kohdan mukaiset velvoitteensa), asetuksen N:o 561/2006 18 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot SEUT-sopimuksen 291 artiklan 1 kohdan mukaisesti hyväksyvät asetuksen N:o 561/2006 täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Jäsenvaltioiden näitä tarkoituksia varten hyväksymät toimenpiteet eivät saa haitata asetuksen välitöntä sovellettavuutta tai peitellä sitä, että kyseessä on unionin oikeuden säädös.
Koska unionin tasolla tai kansallisella tasolla ei ole annettu täsmällistä lainsäädäntöä siitä, miten kuljetusyritysten on osoitettava, että ne täyttävät velvollisuutensa, näiden yritysten itsensä on työnantajina valittava unionin lainsäätäjän tarjoaman joustavuuden puitteissa luotettava ja tehokas menetelmä, jossa käytetään kaikkia niiden ja kuljettajien välisessä työsuhteessa käytettävissä olevia keinoja ja jolla voidaan varmistaa tästä velvollisuudesta johtuvan näyttövaatimuksen noudattaminen.
Näyttö on säilytettävä yrityksen tiloissa ja esitettävä tarvittaessa työnantajan sijoittautumisjäsenvaltion tai muiden jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten pyynnöstä. Kuljettajaa ei tule pyytää säilyttämään näyttöä paluustaan tai siitä, missä hän vietti säännöllisen viikoittaisen lepoaikansa tai pidemmän leponsa. Valvontaviranomaiset voivat tienvarsitarkastuksen jälkeen esimerkiksi pyytää lisätietoja kuljettajan toiminnasta sen jäsenvaltion viranomaisilta, johon asianomainen maantiekuljetusyritys on sijoittautunut. Asetuksessa (EY) N:o 561/2006 ja direktiivissä 2006/22/EY säädetään, että jäsenvaltioiden on avustettava toisiaan asetuksen soveltamisessa ja noudattamisen valvonnassa (esim. sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmän (IMI) sosiaalilainsäädännön moduulin kautta).
Kuljettajan oikeus säännölliseen paluuseen velvoittaa työnantajaa tekemään tiettyjä järjestelyjä. Lisäksi työnantajalla on velvollisuus säilyttää järjestelyjä koskeva asiakirja-aineisto toimivaltaisten viranomaisten tarkastuksia varten. Näin ollen mahdollinen kuljettajan allekirjoittama ilmoitus (esimerkiksi osana työsopimusta tai erillinen luopumisilmoitus, jossa hän luopuu etukäteen oikeudestaan valita paluu ”kotiin”, ei vapauta työnantajaa velvollisuudesta tarjota mahdollisuus säännölliseen paluuseen ”kotiin” ja järjestää työ sen mukaisesti. Tämä ei rajoita kuljetusyrityksen mahdollisuutta vapautua velvoitteesta järjestää kuljettajan kotiinpaluu jompaankumpaan asetuksen 8 artiklan 8 a kohdassa tarkoitetuista paikoista, jos yksittäistapauksessa kuljettaja ilmoittaa yritykselle, ettei hän halua palata jompaankumpaan näistä paikoista.
Kuka maksaa kuljettajan matkakustannukset, jotta tämä voi palata joko yrityksen toimipisteeseen tai asuinpaikkaansa?
Jos kuljettaja päättää työvuoronsa siinä paikassa tai sen paikan läheisyydessä, jonka hän on kahdesta vaihtoehdosta valinnut paluupaikakseen, työnantajalle ei aiheudu ylimääräisiä matkakustannuksia (tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 177–178 kohta).
Jos työvuoro, joka edeltää paluuta jompaankumpaan näistä paikoista, päättyy kaukana valitusta paluupaikasta, työnantajan velvollisuus järjestää kuljettajan paluu sisältää myös velvollisuuden kattaa matkakustannukset.
Jos kuljettaja yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa päättää olla palaamatta asuinpaikkaansa tai työnantajan toimipisteeseen ja sen sijaan mennä viettämään lepoaikansa suoraan jonnekin muualle kuin jompaankumpaan asetuksen 8 artiklan 8 a kohdassa tarkoitetuista paikoista, hänen on itse vastattava edestakaisista matkakustannuksista.
Tätä periaatetta sovelletaan myös kuljettajiin, joiden asuinpaikka on kolmannessa maassa ja jotka ovat EU:hun sijoittautuneen yrityksen palveluksessa.
8 artiklan 8 a kohta – Sovelletaanko samaa säännöstä itsenäisiin kuljettajiin? Miten itsenäinen kuljettaja voi osoittaa, että hän on noudattanut velvollisuutta palata asuinpaikkaansa tai yrityksen toimipisteeseen?
Asetuksen 8 artiklan 8 a kohtaa sovelletaan ainoastaan palkattuihin kuljettajiin.
Asetuksessa (EY) N:o 561/2006 ei määritellä, mikä on työsuhde. Koska tässä yhteydessä ei viitata kansalliseen lainsäädäntöön, käsite on tulkittava niin, että sillä on objektiivisiin tekijöihin perustuva, itsenäinen merkitys.
Työsuhteen tulkinnassa voidaan hyödyntää samankaltaisia tilanteita koskevaa oikeuskäytäntöä (ks. asiat C-658/18, 88 kohta ja sitä seuraavat kohdat, C-147/17, 41 kohta ja sitä seuraavat kohdat sekä C-316/13, 27 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Työsuhteen olemassaolon määrittämisen olisi näin ollen perustuttava työn tosiasialliseen suorittamiseen liittyviin tosiseikkoihin eikä osapuolten kuvaukseen suhteesta. Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan henkilön mahdollinen työntekijäasema on määritettävä objektiivisin perustein, joiden mukaan työsuhteen olemassaolo riippuu asianomaisen henkilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Työsuhteelle ominaista on se, että henkilö tekee työsuorituksia tietyn ajanjakson ajan toisen henkilön hyväksi tämän johdon alaisena palkkiota vastaan.
Myös direktiivin 2002/15/EY sisältämä itsenäisen kuljettajan määritelmä voidaan ottaa huomioon työsuhteen määrittelyssä, vaikka sitä ei voida soveltaa sellaisenaan asetuksen (EY) N:o 561/2006 yhteydessä. Kyseisen määritelmän mukaisena itsenäisenä kuljettajana harjoitettua toimintaa ei tulisi automaattisesti katsoa asetuksen (EY) N:o 561/2006 8 artiklan 8 a kohdassa tarkoitetuksi työsuhteeksi.
Aidosti itsenäiset ammatinharjoittajat eivät kuulu 8 artiklan 8 a kohdan soveltamisalaan. Sen sijaan henkilö, joka on virallisesti itsenäinen ammatinharjoittaja mutta jonka tilanne täyttää toisen henkilön (luonnollisen tai oikeushenkilön) kanssa solmitun työsuhteen tunnusmerkit, on katsottava 8 artiklan 8 a kohdassa tarkoitetuksi työntekijäksi. Tällainen henkilö siis kuuluu tämän säännöksen soveltamisalaan.
8 artiklan 8 a kohta – Mitä tarkoittavat ”asuinpaikka”, ”toimipiste” ja ”kuljettajan säännöllinen asemapaikka” ja miten ne näytetään toteen? Mitä tapahtuu, jos yritys on sijoittautunut useampiin jäsenvaltioihin tai EU:n ulkopuolelle?
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti asetuksessa (EY) N:o 561/2006 tarkoitettuna kuljettajan ”asuinpaikkana” olisi pidettävä paikkaa, jossa on asianomaisen henkilön etujen tavanomainen keskus (ks. tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 184 kohta). Käsitteellä viitataan selvästi ja täsmällisesti tiettyyn paikkaan eikä esimerkiksi koko jäsenvaltion alueeseen. Kuljettajan asuinpaikka voi sijaita unionin alueella tai kolmannessa maassa.
Termiä ’kuljettajan säännöllisenä asemapaikkana’ oleva ’työnantajan toimipiste’ ei ole määritelty EU:n tieliikennelainsäädännössä. Unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, että käsite kattaa asetuksen (EY) N:o 561/2006 soveltamisalaan kuuluvien ajoneuvojen ulkopuolisen varikon kaltaisen paikan, josta kuljettaja säännöllisesti lähtee hoitamaan työtehtäviään ja jolle hän palaa niiden päätyttyä tavanomaisen työtehtäviensä hoitamisen puitteissa, jollei työnantaja ole antanut tältä osin erityisiä ohjeita. Sillä, onko tällaisessa paikassa mahdollisesti saniteetti-, oleskelu- tai lepotiloja, ei ole tältä osin merkitystä. Kyseisen kuljettajan asuinpaikan maantieteellinen läheisyys voidaan sen sijaan ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan ole yksinään ratkaiseva. (ks. asia C-164/23 – Volánbusz, 37 kohta).
Jos yritys on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle, toimipiste voi sijaita kolmannessa maassa, joka voi asetusta sovellettaessa 2 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti olla ainoastaan Sveitsi tai ETA-sopimuksen EU:n ulkopuolinen osapuoli.
8 artiklan 8 a kohta – Kuinka kauan kuljetusyrityksen olisi säilytettävä asiakirjat, joilla todennetaan sen järjestäneen kuljettajan työn siten, että kuljettaja on voinut palata joko asuinpaikkaan tai yrityksen toimipisteeseen?
Asetuksen (EU) N:o 165/2014 33 artiklan 2 kohdan mukaan yrityksen on säilytettävä ajopiirturirekisterit vähintään vuoden ajan niiden käytön jälkeen. Yrityksen on säilytettävä työvuorolistat vuoden ajan niiden voimassaolon päättymisestä, kuten asetuksen (EY) N:o 561/2006 16 artiklan 3 kohdan c alakohdassa edellytetään. Direktiivin 2002/15/EY 9 artiklan b alakohdassa edellytetään, että työaikoja koskevat tiedot säilytetään vähintään kaksi vuotta. Yrityksen tiloissa säilytettäviin tietoihin olisi sisällyttävä kuljettajan paluun järjestämistä koskevat asiakirjat, koska tämä velvoite tarkastetaan yrityksen tiloissa direktiivin 2006/22/EU, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2020/1057, liitteessä I olevan B osan mukaisesti.
8 artiklan 8 a kohta – Koskeeko velvoite kuljettajan palaamisesta ”kotiin” toisesta jäsenvaltiosta vuokrattuja ajoneuvoja ja matkustajaliikenteen kuljettajia?
Asetusta (EY) N:o 561/2006 ja erityisesti sen 8 artiklan 8 a kohtaa, jossa säädetään palkattujen kuljettajien ja työnantajien välisistä suhteista kuljettajan ”kotiin” palaamisen järjestämisessä, sovelletaan maanteiden tavara- tai henkilöliikenteeseen riippumatta siitä, ovatko ajoneuvot vuorattuja vai työnantajan omistamia tai onko ne tarkoitettu henkilö- vai tavaraliikenteeseen.
8 artiklan 8 a kohta – Mitä tarkoitetaan ”korvauksena pidettävällä yli 45 tunnin pituisella lepoajalla”, joka kuljettajan on 8 artiklan 8 a kohdan toisen alakohdan mukaisesti pidettävä sen jälkeen, jos hän on pitänyt kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa kahtena peräkkäisenä viikkona? Milloin korvaavan lepoajan olisi alettava?
Kahden sellaisen lyhennetyn viikoittaisen lepoajan jälkeen, jotka pidetään kahtena peräkkäisenä viikkona sijoittautumisjäsenvaltion ulkopuolella 8 artiklan 6 kohdan mukaisesti, kuljettajan on pystyttävä palaamaan saadakseen pidettyä vähintään 45 tunnin pituisen säännöllisen viikoittaisen lepoajan. Asetuksen 8 artiklan 6 b kohdan mukaan ennen tätä säännöllistä viikoittaista lepoaikaa on pidettävä lepoaika, jolla korvataan kahden edeltävän viikon aikana pidetyt kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa. Kuljettaja voi pitää lepoaikansa esimerkiksi seuraavasti:
Viikko 1: 24 tuntia
Viikko 2: 25 tuntia
Viikko 3: 21 + 20 + 45 tuntia, jolloin 21 tuntia on korvaus viikolta 1 ja 20 tuntia viikolta 2.
Viikolla 3 pidettävän säännöllisen viikoittaisen lepoajan on alettava viimeistään kuuden 24 tunnin jakson kuluttua edellisen viikoittaisen lepoajan päättymisestä (6x24h), kuten 8 artiklan 6 kohdassa edellytetään. Tämä tarkoittaa, että korvauksen kahdesta edeltävästä lyhennetystä viikoittaisesta lepoajasta on oltava pidetty ennen kyseisen 6x24 tunnin jakson päättymistä, jolloin säännöllinen viikoittainen lepoaika alkaa.
8 artiklan 8 a kohta – Mitä tarkoitetaan asianmukaisella ja kullekin sukupuolelle sopivalla majoituspaikalla, jossa säännöllinen viikoittainen lepoaika on vietettävä?
Lainsäädännön mukaan vähintään 45 tunnin pituinen säännöllinen viikoittainen lepoaika on pidettävä asianmukaisessa ja kullekin sukupuolelle sopivassa majoituspaikassa, jossa on kunnolliset nukkumis- ja saniteettitilat. Säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ei voi pitää ajoneuvossa.
Lainsäädännössä ei ole määritelmää eikä kriteereitä asianmukaisen majoituksen käsitteelle. On tärkeää sallia joustavuus kuljettajien käytössä olevan majoitustyypin määrittelyssä.
Asetuksen 8 artiklan 8 kohdassa edellytetään kuitenkin selvästi, että majoituspaikassa on oltava kunnolliset nukkumis- ja saniteettitilat. Tilojen tulisi olla sellaiset, että jokaisella henkilöllä on riittävästi yksityisyyttä (ks. tuomio 20.12.2017, asiat C-102/16, EU:C:2017:101, 44–45 kohta ja tuomio 4.10.2024, asiat C-541/20–C-555/20, ECLI:EU:C:2024:818, 521 kohta).
Nämä kriteerit mahdollistavat useita erilaisia majoitustyyppejä: esimerkiksi hotellit, huoneistohotellit ja yksityiset kodit.
8 artiklan 8 a kohta – Mitä näyttöä kuljettajan olisi esitettävä tarkastajalle osoittaakseen, että hän ei ole viettänyt säännöllistä viikoittaista lepoaikaa ajoneuvossa vaan asianmukaisessa majoituspaikassa?
Asetuksen (EU) N:o 165/2014 34 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että jäsenvaltiot eivät saa velvoittaa kuljettajia esittämään lomakkeita todisteeksi toiminnastaan silloin, kun he eivät ole ajoneuvossa. Tämä koskee myös säännöllistä viikoittaista lepoaikaa ajoneuvon ulkopuolella. Näin ollen täytäntöönpanon valvojat eivät voi vaatia kuljettajilta asiakirjoja, jotka osoittaisivat, että kuljettajat eivät ole pitäneet tienvarsitarkastusta edeltävää säännöllistä viikoittaista lepoaikaansa ajoneuvossa.
Kuljettajalle tai työnantajalle voidaan määrätä sakko siitä, että hän ei ole noudattanut kieltoa, joka koskee säännöllisen viikoittaisen lepoajan (tai korvauksena pidettävän yli 45 tunnin pituisen lepoajan) pitämistä ajoneuvossa, ainoastaan siinä tapauksessa, että kuljettajan tai työnantajan todetaan tarkastushetkellä viettävän säännöllistä viikoittaista lepoaikaansa ajoneuvossa.
8 artiklan 8 a kohta – Saako itsenäinen kuljettaja viettää säännöllisen viikoittaisen lepoaikansa ajoneuvossa?
Asetusta (EY) N:o 561/2006 sovelletaan yleisesti ottaen kaikkiin kuljettajiin riippumatta siitä, ovatko he palkattuja työntekijöitä vai itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka hoitavat kuljetuksia asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla ajoneuvoilla. Tämä pätee myös kieltoon viettää säännöllinen viikoittainen lepoaika ajoneuvon hytissä. Tämä on perusteltavissa tavoitteella ehkäistä kuljettajien (niin palkattujen kuin itsenäistenkin) väsymystä ja poistaa liikenneturvallisuusriskejä.
On totta, että joitakin asetuksen (EY) N:o 561/2006 säännöksiä ei sovelleta itsenäisiin kuljettajiin, esimerkiksi 8 artiklan 8 a kohtaa, jossa säädetään palkattujen kuljettajien ja työnantajien välisistä suhteista siltä osin kuin on kyse kuljettajien ”kotiin” palaamisen järjestämisestä. Tämä ei kuitenkaan koske kieltoa viettää säännöllinen viikoittainen lepoaika ajoneuvon hytissä. Tällaisessa tapauksessa itsenäisen kuljettajan olisi katettava ajoneuvon ulkopuolella tapahtuvasta majoituksesta aiheutuvat kustannukset.
9 artikla – Kun kuljettaja seuraa lautalla tai junassa kuljetettavaa ajoneuvoa vähintään kahdeksan tunnin pituisella matkalla ja hänellä on käytettävissään lepohytti, onko hänen pidettävä loppuaika säännöllisestä viikoittaisesta lepoajasta asianmukaisessa majoituspaikassa vai saako hän pitää sen ajoneuvossa?
Asetuksen (EY) N:o 561/2006 8 artiklan 8 kohdan mukaan säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ja yli 45 tunnin pituisia viikoittaisia lepoaikoja, jotka pidetään korvauksena aiemmista lyhennetyistä viikoittaisista lepoajoista, ei saa pitää ajoneuvossa. Ne on sen sijaan pidettävä asianmukaisessa majoituspaikassa asetuksessa kuvaillun mukaisesti.
Asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa käsitellään tilannetta, jossa kuljettaja seuraa lautalla tai junassa kuljetettavaa ajoneuvoa. Siinä säädetään tietyistä tässä tilanteessa sallituista poikkeuksista. Kohta ei salli poikkeusta 8 artiklan 8 kohdassa säädetystä kiellosta, joka koskee tietyntyyppisten lepoaikojen pitämistä ajoneuvossa, vaikka siinä viitataan 8 artiklaan kokonaisuudessaan. Kohdassa säädettyjen ehtojen mukaan poikkeukset koskevat ainoastaan mahdollisuutta keskeyttää tietyt lepoajat eli säännöllinen vuorokautinen lepoaika, lyhennetty viikoittainen lepoaika tai säännöllinen viikoittainen lepoaika. Näin ollen poikkeus koskee ainoastaan säännöstä, jonka mukaan vapaa-ajalla tarkoitetaan ”yhtäjaksoista aikaa, jonka kuljettaja saa käyttää haluamallaan tavalla”.
Tästä seuraa, että kuljettaja ei saa käyttää osaa säännöllisestä viikoittaisesta lepoajastaan ajoneuvossa ennen alukseen nousua ja/tai aluksesta poistumisen jälkeen.
8 artiklan 6 b kohta – Kun kuljettaja on pitänyt kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa peräkkäin, voidaanko kaksi korvauksena pidettävää lepoaikaa liittää erikseen muihin, vähintään yhdeksän tunnin pituisiin lepoaikoihin ja pitää kansainvälisten kuljetusten aikana?
Kaikkia poikkeuksia yleisistä säännöistä tulee tulkita ja soveltaa tiukasti, jotta lainsäädännön tavoitteita ei vesitetä. Kuten asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta annetun asetuksen (EU) 2020/1054 johdanto-osan 8 kappaleessa todetaan, lainsäätäjän tarkoituksena on mahdollistaa se, että pitkiä kansainvälisiä kuljetuksia suorittavat kuljettajat voivat mennä kotiinsa säännöllistä viikoittaista lepoaikaansa varten ja saavat korvauksen aiemmista lyhennetyistä viikoittaisista lepoajoista.
Asetuksen 8 artiklan 6 b kohdassa täsmennetään selvästi, että kun on pidetty kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa, näiden peräkkäisten lyhennettyjen viikoittaisten lepoaikojen korvauksena pidettävän lepoajan on edellettävä seuraavaa säännöllistä viikoittaista lepoaikaa, eikä sitä saa edeltää muu toiminta, kuten ajaminen tai muu työnteko. Nämä kaksi korvauksena pidettävää lepoaikaa on siis suoritettava yhtäjaksoisesti ja liitettävä kahden peräkkäisen lyhennetyn viikoittaisen lepoajan jälkeen pidettävään pakolliseen, säännölliseen viikoittaiseen lepoaikaan.
8 artiklan 6 b kohta – Kuljettaja pitää kaksi peräkkäistä lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa (2 x 24 tuntia) sijoittautumisjäsenvaltion ulkopuolella. Kun kuljettaja palaa kotiinsa, hän pitää korvaavan (2 x 21 tuntia) ja säännöllisen viikoittaisen lepoajan (45 tuntia). Onko kuljettajan kotiin palattuaan pidettävä 8 artiklan 2 kohdan mukainen vuorokautinen lepoaikansa (9 tai 11 tuntia) ennen kuin hän voi aloittaa korvaavan lepoajan ja säännöllisen viikoittaisen lepoajan?
Direktiivin 8 artiklan 6 ja 6 b kohdan tavoitteena on antaa kansainvälisessä kaukoliikenteessä toimiville kuljettajalle mahdollisuus päästä kotiin viettämään pitempää lepoaikaa, joka käsittää vähintään 45 tunnin säännöllisen viikoittaisen lepoajan ja korvauksen kahdesta lyhennetystä viikoittaisesta lepoajasta, jotka on voitu pitää kahden edeltävän viikon aikana.
Nämä säännökset eivät kuitenkaan rajoita 8 artiklan 2 kohdan soveltamista, ja sen mukaan vuorokautista lepoaikaa, joka kuljettajan on pidettävä kunkin 24 tunnin jakson kuluessa edellisen vuorokautisen tai viikoittaisen lepoajan päättymisestä, voidaan 8 artiklan 3 kohdan mukaisesti pidentää niin, että siitä tulee säännöllinen viikoittainen lepoaika tai lyhennetty viikoittainen lepoaika.
Vaikka tätä mahdollisuutta ei nimenomaisesti mainita 8 artiklan 3 kohdassa, sitä sovelletaan siis myös tilanteeseen, jossa säännöllinen viikoittainen lepoaika pidetään yhdessä edellisten lyhennettyjen viikoittaisten lepoaikojen korvausten kanssa.
8 artiklan 6 kohta – Voiko kuljettaja pitää enemmän kuin kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa 8 artiklan 6 kohdan kolmannessa alakohdassa säädetyn neljän viikon viitejakson aikana? Onko kaikki lyhennetyt viikoittaiset lepoajat korvattava?
Direktiivin 8 artiklan 6 kohdassa täsmennetään seuraavaa:
”Kahden peräkkäisen viikon aikana kuljettajan on pidettävä vähintään a) kaksi säännöllistä viikoittaista lepoaikaa; tai
b) yksi säännöllinen viikoittainen lepoaika ja yksi lyhennetty, vähintään 24 tunnin pituinen viikoittainen lepoaika”. Lisäksi täsmennetään:
”Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, kansainvälisiä tavarakuljetuksia harjoittava kuljettaja voi pitää kaksi peräkkäistä lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa sijoittautumisjäsenvaltion ulkopuolella, edellyttäen että kuljettaja pitää neljän peräkkäisen viikon aikana vähintään neljä viikoittaista lepoaikaa, joista vähintään kahden on oltava säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja.”
Sana ’vähintään’ tarkoittaa, että kuljettaja voi pitää enemmän viikoittaisia lepoaikoja kuin mitä kahden tai neljän viikon viitejaksolla vähintään edellytetään.
Direktiivin 8 artiklan 6 kohdassa sallitaan tietyin edellytyksin kahden lyhennetyn viikoittaisen lepoajan pitäminen kahtena peräkkäisenä viikkona. Mikään ei kuitenkaan estä kuljettajaa pitämästä muita vähintään 24 tunnin mittaisia lepoaikoja näiden kahden peräkkäisen viikon aikana.
Jos kuljettaja pitää neljän viikon viitejakson aikana enemmän kuin kaksi lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa, ylimääräisiä lyhennettyjä viikoittaisia lepoaikoja ei tarvitse korvata. Ne eivät sitä vastoin vaikuta 8 artiklan 6 b kohdan mukaiseen velvollisuuteen korvata kaksi sallittua lyhennettyä viikoittaista lepoaikaa. Jos lyhennettyjä viikoittaisia lepoaikoja on enemmän kuin kaksi, se lyhennetty viikoittainen lepoaika, joka on pidetty lähimpänä 8 artiklan 6 kohdan mukaan vaadittavaa kuuden 24 tunnin jakson määräaikaa edellisen viikoittaisen lepoajan päättymisestä, olisi katsottava korvattavaksi lyhennetyksi viikoittaiseksi lepoajaksi.
Kuljettaja voi esimerkiksi neljän peräkkäisen viikon aikana pitää vähintään vaaditut viikoittaiset lepoajat lisälepoaikojen yhteydessä seuraavasti:
Viikko 1: 45 tuntia (esim. lauantai–maanantai)
Viikko 2: 24 tuntia (viimeistään: sunnuntai–maanantai)
Viikko 3: 24 tuntia (esim. keskiviikko–torstai) ja 27 tuntia (viimeistään: sunnuntai–maanantai)
Viikko 4: 21+18 (perjantai–sunnuntai) + 45 tuntia (viimeistään: sunnuntai–tiistai) (21 tunnin ja 18 tunnin lepoajat ovat kahden lyhennetyn viikoittaisen lepoajan korvauksia, jotka pidettiin 8 artiklan 6 b kohdan mukaisesti viikoilla 2 ja 3 (sunnuntai–maanantai), kun taas viikolla 3 (keskiviikko–torstai) pidettyä ylimääräistä lepoaikaa ei tarvitse korvata).
8 artikla – Voiko kuljettaja pitää vuorokautisen ja lyhennetyn viikoittaisen lepoajan ajoneuvossa?
Asetuksen 8 artiklan 8 kohdan mukaan säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ja yli 45 tunnin viikoittaisia lepoaikoja, jotka pidetään korvauksena aiemmista viikoittaisista lepoajoista, ei saa pitää ajoneuvossa. Kuljettaja voi sen sijaan päättää viettää vuorokautisen vapaa-aikansa ja/tai lyhennetyn viikoittaisen vapaa-aikansa ajoneuvossa.
Asetuksen (EY) N:o 561/2006 4 artiklan f alakohdan määritelmän mukaan ’vapaa-ajalla’ tarkoitetaan yhtäjaksoista aikaa, jonka kuljettaja saa käyttää haluamallaan tavalla. Tästä määritelmästä käy selvästi ilmi, että vuorokautinen tai lyhennetty viikoittainen vapaa-aika voidaan viettää ajoneuvossa vain silloin, kun ajoneuvo on pysäköitynä, koska ainoastaan silloin kuljettaja voi käyttää aikansa haluamallaan tavalla.
Lisäksi 8 artiklan 8 kohdassa edellytetään, että säännöllinen viikoittainen lepoaika ja yli 45 tunnin pituinen viikoittainen lepoaika pidetään asianmukaisessa ja kullekin sukupuolelle sopivassa majoituspaikassa, jossa on kunnolliset nukkumis- ja saniteettitilat. Kuten asetuksen (EU) 2020/1054 johdanto-osan 13 kappaleessa selitetään, tämä on tarpeen sen varmistamiseksi, että ”kuljettajille tarjotaan asianmukaiset olot lepoa varten”. Sama periaate koskee vuorokautisia ja lyhennettyjä viikoittaisia lepoaikoja, jotka voidaan siis pitää ajoneuvossa vain, jos ajoneuvossa on asianmukaiset nukkumismahdollisuudet. Tämä on linjassa kuljettajien asianmukaisten työolojen varmistamista ja liikenneturvallisuuden parantamista koskevien yleisten tavoitteiden kanssa.
12 artiklan 2 ja 3 kohta – Mitä tarkoitetaan poikkeuksellisilla olosuhteilla, joissa kuljettaja voi ylittää vuorokautisen ja viikoittaisen ajoajan? Miten tällaisia poikkeuksellisia olosuhteita valvotaan?
Vuorokautisen tai viikoittaisen ajoajan1 ylittäminen on sallittua ainoastaan tilanteissa, joissa kuljettajan on päästävä sopivaan pysähdyspaikkaan, ja siinä määrin kuin se on tarpeen henkilöiden, ajoneuvojen tai kuorman turvallisuuden2 varmistamiseksi taikka poikkeuksellisissa olosuhteissa, joissa kuljettajan on päästävä omaan asuinpaikkaansa tai työnantajan toimipisteeseen viikoittaisen lepoajan3 tai säännöllisen viikoittaisen lepoajan4 pitämistä varten. Näihin kahteen uuteen poikkeukseen voidaan turvautua ennalta arvaamattomissa, kuljettajasta ja liikenteenharjoittajasta riippumattomissa olosuhteissa (esim. sääolosuhteet, ruuhkat tai viiveet lastaus- tai purkupisteissä), joiden vuoksi kuljettaja ei ehdi edellä mainittuihin paikkoihin viikoittaisen lepoajan pitämistä varten rikkomatta vuorokautista tai viikoittaista lepoaikaa koskevia sääntöjä.
Esimerkki: Syrjäisessä maassa asuva kuljettaja, joka suorittaa kansainvälisiä pitkän matkan kuljetuksia, ei ehdi asuinpaikkaansa ennalta arvaamattomien olosuhteiden viivytettyä matkaa. Tämän säännöksen nojalla kuljettajan ei tarvitse pitää 45 tunnin säännöllistä viikoittaista lepoaikaa toisessa paikassa, joka on suhteellisen lähellä hänen omaa asuinpaikkaansa.
Kuten asetuksen 12 artiklan uutena lisätyssä 4 kohdassa todetaan, kuljettajan on tehtävä käsin merkintä ajoaikarajoista poikkeamisen syystä valvontalaitteesta tulostettuun asiakirjaan, piirturilevyyn tai työvuorolistaan. Tehtyään merkinnän kuljettaja on vastuussa kirjaamistaan tiedoista.
Ajoajan pidentäminen edellä mainituissa poikkeuksellisissa olosuhteissa ei saa lyhentää ajoajan ylittämistä seuraavaa lepoaikaa. Kuten asetuksen 12 artiklan uutena lisätyssä 5 kohdassa todetaan, kaikki tämän artiklan nojalla pidennetyt jaksot on korvattava vastaavalla yhtäjaksoisella lepoajalla. Se voidaan pitää minkä tahansa muun lepoajan yhteydessä ennen sitä viikkoa seuraavan kolmannen viikon loppua, jona poikkeusta sovellettiin.
1 Asetuksen (EY) N:o 561/2006 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu.
2 Asetuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
3 Asetuksen 12 artiklan uutena lisätty 2 kohta.
4 Asetuksen 12 artiklan uutena lisätty 3 kohta.
12 artiklan 2 ja 3 kohta – Jos kuljettaja joutuu ylittämään vuorokautisen ja viikoittaisen ajoajan poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, saako hän ylittää myös kahden viikon enimmäisajoajan (90 tuntia)?
Kuljettajilla on poikkeuksellisissa olosuhteissa mahdollisuus ylittää vuorokautinen ja/tai viikoittainen ajoaika päästäkseen asuinpaikkaansa tai työnantajan toimipisteeseen viikoittaisen lepoajan tai säännöllisen viikoittaisen lepoajan pitämistä varten. Tämä poikkeus ei kuitenkaan salli kuljettajien poiketa asetuksen (EY) N:o 561/2006 6 artiklan 3 kohdassa säädetystä kahden viikon enimmäisajoajasta (90 tuntia).
Asetuksen 12 artiklan uutena lisätyssä 2 kohdassa luetellaan selvästi ne säännökset, joista kuljettaja voi poiketa. Nämä ovat 6 artiklan 1 ja 2 kohta, jotka koskevat vuorokautista ja viikoittaista enimmäisajoaikaa, sekä 8 artiklan 2 kohta, jonka mukaan kuljettajan on täytynyt pitää uusi vuorokautinen lepoaika jokaisen 24 tunnin ajanjakson kuluessa edellisen vuorokautisen tai viikoittaisen lepoajan päättymisestä. Kuljettajan on kaikissa tapauksissa noudatettava kahden viikon enimmäisajoaikaa, joka on 90 tuntia.
Esimerkki: Kuljettaja, joka on ajanut 56 tuntia yhden viikon aikana (viikko 1), voi 30 minuutin tauon jälkeen ajaa vielä kaksi tuntia päästäkseen kotiinsa säännöllisen viikoittaisen lepoajan pitämistä varten. Seuraavalla viikolla (viikko 2) kuljettajan on varmistettava, ettei hän aja yli 32:ta tuntia. Tämä kahden tunnin pidennys on korvattava vastaavalla yhtäjaksoisella lepoajalla ennen viikkoa 1 seuraavan kolmannen viikon loppua.
12 artikla, 6 artiklan 1 ja 2 kohta ja 8 artiklan 2 kohta – Jos kuljettajan yhteenlaskettu vuorokautinen ajoaika jää alle sallitun enimmäisajoajan, voiko hän soveltaa 8 artiklan 2 kohdan poikkeusta ilman vuorokautisen tai viikoittaisen ajoajan ylitystä? Jos kuljettaja aloittaa viikoittaisen vapaa-aikansa tämän poikkeuksen soveltamisen vuoksi myöhemmin kuin kuuden 24 tunnin jakson lopussa edellisen viikoittaisen lepoajan päättymisestä, onko se asetuksen vastaista?
Asetuksen 12 artiklan toisen ja kolmannen alakohdan mukaan kuljettaja voi poiketa 6 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 8 artiklan 2 kohdan säännöksistä ylittämällä vuorokautisen ja viikoittaisen ajoajan. Poikkeuksen tavoitteena on, että kuljettaja voi poikkeuksellisissa olosuhteissa edelleen viettää viikoittaisen vapaa-aikansa ”kotona” (eli kuljettajan asuinpaikassa tai työnantajan toimipisteessä) eikä paikassa, josta on enintään kahden tunnin ajomatka ”kotiin”. Siinä sallitaan poikkeaminen ajoaikarajoituksista (6 artiklan 1 ja 2 kohta) ja/tai velvollisuudesta pitää vuorokautinen lepoaika 24 tunnin kuluessa edellisen lepoajan päättymisestä (8 artiklan 2 kohta). Joskus kuljettajan on poikettava sekä 6 artiklan 1 ja 2 kohdasta että 8 artiklan 2 kohdasta, mutta ei välttämättä. Toisinaan taas, jos kuljettaja voi esimerkiksi ajaa yhden tai kaksi tuntia pidempään ylittämättä 6 artiklan 1 kohdassa säädettyä 9 tai 10 tunnin vuorokautista enimmäisajoaikaa ja 6 artiklan 2 kohdassa säädettyä 56 tunnin viikoittaista enimmäisajoaikaa, poikkeus rajoittuu vain 8 artiklan 2 kohtaan.
Asetuksen 12 artiklassa ei kuitenkaan anneta kuljettajalle mahdollisuutta poiketa velvollisuudesta aloittaa viikoittainen vapaa-aika viimeistään 8 artiklan 6 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn kuuden 24 tunnin jakson lopussa edellisen viikoittaisen lepoajan päättymisestä. Sen vuoksi poikkeukseen turvauduttaessa on oltava tarkkana.
Jos kuljettaja esimerkiksi lopetti edellisen viikoittaisen vapaa-aikansa maanantaina klo 8.00, hänen on aloitettava seuraava viikoittainen vapaa-aikansa sunnuntaina klo 8.00. Jos kuljettaja aloitti ajon lauantaina (kuudes 24 tunnin työaika) klo 8.00 ja ajoi 12 tuntia (poikkeuksen mukaiset 10 tuntia + enintään 2 tuntia) ja piti kaikki tarvittavat tauot (tässä esimerkissä yhteensä 2 tuntia), hän voi päästä ”kotiin” noin klo 22.00 lauantaina. Näin kuljettaja voisi edelleen aloittaa viikoittaisen vapaa-aikansa 8 artiklan 6 kohdassa edellytetyn ajan kuluessa.
12 artikla ja 8 artiklan 2 kohta – Miten 12 artiklan toisessa ja kolmannessa alakohdassa säädetty poikkeus 8 artiklan 2 kohdasta olisi ymmärrettävä? Voidaanko vuorokautista vapaa-aikaa lyhentää tietyn ajan (1 tai 2 tuntia), joka korvataan kyseistä viikkoa seuraavan kolmannen viikon loppuun mennessä?
Asetuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan kuljettajan on pidettävä vuorokautinen lepoaika (vähintään 9 tuntia lyhennettyä vapaa-aikaa tai vähintään 11 tuntia säännöllistä vapaa-aikaa varten) 24 tunnin kuluessa edellisen vuorokautisen tai viikoittaisen vapaa-ajan päättymisestä.
Asetuksen 12 artiklan mukainen poikkeus ei salli vuorokautisen lepoajan lyhentämistä. Se voi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa kuljettaja ei pysty pitämään päivittäistä lepoaikaa 24 tunnin kuluessa edellisen vuorokautisen tai viikoittaisen lepoajan päättymisestä, kuten 8 artiklan 2 kohdassa edellytetään, koska ajoaika ”kotiin” pääsemiseksi pitenee (1–2 tuntia) poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Tässä tapauksessa vuorokautinen lepoaika olisi ja on, poiketen siitä, mitä 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, pidettävä lyhentämättömänä edellisen vuorokautisen lepoajan päättymisestä laskettavan 24 tunnin jakson kuluttua. Vuorokautista lepoaikaa voidaan tällöin vielä pidentää 8 artiklan 3 kohdan mukaan niin, että siitä tulee viikoittainen lepoaika, mikäli kyseinen viikoittainen lepoaika alkaa viimeistään kuuden 24 tunnin jakson lopussa, kuten 8 artiklan 6 kohdassa edellytetään.
12 artiklan toinen, kolmas ja viides alakohta – Miten poikkeuksellisista olosuhteista johtuva lisäajoaika olisi korvattava (esim. olisiko tuntia pidempi ajoaika korvattava tuntia pidemmällä levolla)? Onko 30 minuutin tauko myös korvattava vaiko vain ylimääräinen ajoaika?
Kuten asetuksen 12 artiklan viidennessä alakohdassa todetaan, kaikki tämän poikkeuksen nojalla ajetut pidennetyt ajoaikajaksot on korvattava vastaavalla yhtäjaksoisella lepoajalla, joka voidaan pitää minkä tahansa muun lepoajan yhteydessä kolmen viikon kuluessa poikkeukseen turvautumisesta.
Ainoastaan lisäajoaika on korvattava, ei taukoja.
Jos kuljettaja on esimerkiksi ajanut 1,5 tuntia pidempään kuin sallittu vuorokautinen ajoaika, hänelle olisi korvattava tämä pidennetty ajoaika lisäämällä 1,5 tuntia lepoaikaa yhteen viikoittaisista tai vuorokautisista lepoajoista, jotka hän pitää kyseistä viikkoa seuraavan kolmannen viikon loppuun mennessä.
12 artikla – Jos kuljettaja hyödyntää 12 artiklan mukaista poikkeusta, olisiko kuljettajan pidettävä 4,5 tunnin ajon kuluttua 30 minuutin vai 45 minuutin tauko ennen lisäajoa?
Asetuksen 7 artiklan ensimmäisessä alakohdassa edellytetään, että kuljettaja pitää vähintään 45 minuutin tauon
4,5 tunnin ajoajan jälkeen. Sen 12 artiklan 2–5 kohdassa ei sallita poikkeamista tästä vaatimuksesta. Kuljettajan on siis pidettävä 45 minuutin tauko 4,5 tunnin ajon jälkeen ennen seuraavaa ajojaksoa. Jos kuljettaja on pitänyt 45 minuutin tauon (tai 30 minuutin tauon, jota edelsi 15 minuutin tauko) ja hänen on tämän jälkeen jatkettava ajamista vielä 1–2 tuntia, hänen ei tarvitse pitää 30 minuutin lisätaukoa ennen kuin hän jatkaa lisäajoa. Jos hänellä on lupa ajaa 10 tuntia vuorokaudessa ja jos tämä vuorokautinen ajoaika on jo täyttynyt ja hänen on jatkettava ajamista 1–2 tuntia päästäkseen ”kotiinsa” viikoittaista lepoaikaa varten, hänen on pidettävä ylimääräinen 30 minuutin tauko ennen tätä lisäajoa. Toisaalta 30 minuutin lisätaukoa ei tarvita, jos kuljettaja ylittää vuorokautisen ajoajan alle tunnilla.
Esimerkki 1: Kuljettaja ajoi 4,5 tuntia, minkä jälkeen hän piti 45 minuutin tauon. Tämän jälkeen hän ajoi vielä 4,5 tuntia ja piti jälleen 45 minuutin tauon. Hänen vuorokautinen 9 tunnin ajoaikansa täyttyi, mutta hänen on edelleen ajettava 1–2 tuntia päästäkseen ”kotiin”. Tässä tapauksessa hän voi jatkaa ajamista toista 4,5 tunnin ajojaksoa seuranneen 45 minuutin tauon jälkeen.
Esimerkki 2: Kuljettaja ajoi 4,5 tuntia, minkä jälkeen hän piti 45 minuutin tauon. Tämän jälkeen hän ajoi vielä 4 tuntia ja piti 15 minuutin mittaisen osatauon, minkä jälkeen hän jatkoi ajamista vielä 30 minuuttia ja pysähtyi sitten 30 minuutin tauolle. Tämä on linjassa 7 artiklan kanssa, jonka mukaan vähintään 45 minuutin tauko voidaan jakaa kahteen osaan niin, että pidetään vähintään 15 minuutin tauko ja sen jälkeen vähintään 30 minuutin tauko. Jos kuljettajan on tämän 30 minuutin tauon jälkeen jatkettava ajamista vielä 1–2 tuntia päästäkseen ”kotiin”, hänen ei tarvitse pitää 30 minuutin lisätaukoa.
Esimerkki 3: Kuljettaja ajoi 4,5 tuntia, minkä jälkeen hän piti 45 minuutin tauon. Tämän jälkeen hän ajoi vielä 4,5 tuntia ja piti jälleen 45 minuutin tauon. Jos hänen vuorokautinen ajoaikansa on 10 tuntia, hän voi ajaa vielä yhden tunnin. Jos hänen on tämän tunnin ajon jälkeen ajettava vielä 1–2 tuntia päästäkseen ”kotiin”, hänen on pidettävä uusi 30 minuutin tauko ennen lisäajoa.
Kaikissa edellä mainituissa esimerkeissä kuljettaja voi pitää pakollisen taukonsa kahdessa osassa eli vähintään 15 minuutin tauon ja sen jälkeen vähintään 30 minuutin tauon, joka jaetaan 4,5 tunnin ajoajalle 7 artiklan toisen kohdan mukaisesti. Tämä ei vaikuta velvoitteeseen pitää (tai olla pitämättä) 30 minuutin lisätauko ennen 1–2 tunnin pidennettyä ajoaikaa.
7 artikla – Onko monimiehitykseen kuuluvan kuljettajan pidettävä 45 minuutin tauko liikkuvassa ajoneuvossa? Voiko tauko olla pidempi kuin 45 minuuttia?
Monimiehitykseen kuuluvan kuljettajan ei ole pakko pitää 45 minuutin taukoaan liikkuvassa ajoneuvossa sitä ajavan kuljettajan vieressä istuen. Kuljettaja voi itse päättää, haluaako hän pitää taukonsa liikkuvassa ajoneuvossa vai ajoneuvon ulkopuolella.
Tauko voi olla pidempi kuin 45 minuuttia, jos se pidetään ajoneuvon ulkopuolella. Liikkuvassa ajoneuvossa pidettävän tauon on oltava yhtäjaksoinen 45 minuutin tauko, kuten asetuksen (EY) N:o 561/2006 7 artiklan uutena lisätyssä (3) kohdassa säädetään. Direktiivin 2002/15/EY 3 artiklan b kohdan 3 alakohdan mukaisesti loppuosa ajasta, jolloin kuljettaja istuu ajoneuvoa ajavan kuljettajan vieressä, on kirjattava varallaoloajaksi.
7 artikla – Miten 45 minuutin tauko olisi kirjattava liikkuvassa ajoneuvossa monimiehitykseen osallistuvalle toiselle kuljettajalle, kun otetaan huomioon, että digitaalinen ajopiirturi rekisteröi automaattisesti kuljettajan varallaoloajan? Missä vaiheessa kuljettaja voi pitää 45 minuutin tauon: varallaolojakson alussa, lopussa tai milloin tahansa varallaolojakson aikana?
Asetuksen 7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan kuljettajien on pidettävä tauko viimeistään 4,5 tunnin ajoajan jälkeen. Tämä tauko on siis pidettävä välittömästi ajoajan jälkeen.
Tiimiin kuuluva kuljettaja (monimiehitys) voi pitää 45 minuutin taukonsa liikkuvassa ajoneuvossa sillä edellytyksellä, ettei hän auta ajoneuvoa tosiasiallisesti ajavaa kuljettajaa.
Koska ajopiirturien nykyisissä versioissa ei voida kirjata liikkuvassa ajoneuvossa pidettäviä taukoja, valvontaviranomaisten keskuudessa on yleistä, että kuljettajan varallaoloajan yhtäjaksoista 45 minuutin jaksoa monimiehitystilanteessa pidetään taukona.
7 artikla – Voiko tauon jakaa monimiehitystilanteessa?
Mahdollisuus pitää vähintään 45 minuutin tauko kahdessa osassa niin, että ensimmäinen osa on vähintään 15 minuuttia ja seuraava vähintään 30 minuuttia, ei rajoitu tilanteeseen, jossa ajo tapahtuu yksin. Näin ollen tiimissä ajavat kuljettajat (monimiehitys) voivat periaatteessa myös jakaa tauot.
Vaikuttaa kuitenkin epäkäytännölliseltä jakaa tauko monimiehitystilanteissa, koska tämä tarkoittaisi joko sitä, että toinen kuljettaja ajaa vain 15 minuuttia, kun ensimmäinen kuljettaja pitää tauon, ja luovuttaa sitten ajamisen tälle ensimmäiselle kuljettajalle, tai sitä, että ensimmäinen kuljettaja pitää 15 minuutin tauon toisen kuljettajan koko 4,5 tunnin ajoajan aikana.
Asetuksen (EU) N:o 165/2014 34 artiklan 6 kohdan f alakohta ja 34 artiklan 7 kohta – Milloin rajanylityksen käsin kirjaamista koskevaa velvollisuutta aletaan soveltaa?
Asetuksen (EU) N:o 165/2014 34 artiklan 6 kohdan f alakohdassa ja 7 kohdassa säädetään, että kuljettajan on jäsenvaltion rajan ylitettyään kirjattava sen maan tunnus, johon hän saapuu.
Analogisella ajopiirturilla varustettujen ajoneuvojen osalta tätä velvollisuutta alettiin soveltaa 20. elokuuta 2020. Digitaalisella ajopiirturilla varustettujen ajoneuvojen osalta sitä aletaan soveltaa 2. helmikuuta 2022.
Tunnus on kirjattava lähimmällä mahdollisella pysähdyspaikalla rajalla tai rajanylityksen jälkeen. Jos jäsenvaltion rajan ylitys tapahtuu lautalla tai junassa, kuljettajan on syötettävä maan tunnus saapumissatamassa tai -asemalla.
On myös tärkeää huomata, että analogisella ajopiirturilla varustettujen ajoneuvojen kuljettajien on 20. elokuuta 2020 lähtien pitänyt kirjata niiden maiden tunnukset, joissa he aloittavat ja lopettavat vuorokautisen työjaksonsa, kuten toimittiin jo aiemmin digitaalisella ajopiirturilla varustettujen ajoneuvojen osalta.
Asetuksen (EU) 165/2014 8 artiklan 1 kohta – Miten valvontaviranomaiset voivat valvoa kuormauksen ja lastin purkamisen kirjaamista, jos kuljettajilla ei ole lakisääteistä kirjaamisvelvollisuutta?
Älykkäiden ajopiirturien toisessa versiossa on oltava uusi toiminto, jolla ajoneuvon sijainti kirjataan automaattisesti ajoneuvon kuormauksen ja lastin purkamisen aikana. Kuljettajan on käynnistettävä sijainnin tallentaminen ja ilmoitettava, onko kyseessä kuormaus, lastin purkaminen vai samanaikainen kuormaus ja purkaminen, jotta sijainti voidaan kirjata. Tämä toiminto syötetään manuaalisesti ajopiirturin valikon kautta.
Asetuksessa (EU) N:o 165/2014 ei selvästi velvoiteta kuljettajia kirjaamaan kuormaus- ja purkamistoimia. Toimien tallentaminen on kuitenkin tärkeä osa kuljettajan työtä, ja tietueiden on tärkeä olla täydellisiä sen varmistamiseksi, että valvonta on kustannustehokasta eikä liian raskasta. Siksi on olennaisen tärkeää, että kuljettajia ohjeistetaan käyttämään kaikkia älykkäiden ajopiirtureiden toimintoja, jotta voidaan varmistaa täydellisten tietueiden olemassaolo ja välttää pitkälliset tarkastukset erityisesti tienvarsilla.
Muistio – Asetuksen (EY) N:o 561/2006 8 artiklan 8 kohdan täytäntöönpano
Tässä muistiossa annetaan ohjeita siitä, miten asetuksen (EY) N:o 561/2006 8 artiklan 8 kohta pannaan täytäntöön ja miten sen noudattamista valvotaan. Kyseisen artiklan mukaan säännöllisiä viikoittaisia lepoaikoja ja yli 45 tunnin pituisia viikoittaisia lepoaikoja, jotka pidetään korvauksena aiemmista lyhennetyistä viikoittaisista lepoajoista, ei saa pitää ajoneuvossa. Ne on pidettävä asianmukaisessa, kullekin sukupuolelle sopivassa majoituspaikassa, jossa on kunnolliset nukkumis- ja saniteettitilat. Työnantajan on vastattava muualla kuin ajoneuvossa tapahtuvan majoituksen kustannuksista.